Visma Entry tietopankki

Mikä työaikapankki on ja miten se toimii?

Kirjoittanut Visma Entry | 1.10.2023 10:00:00

Työaikapankin avulla on mahdollista säästää ja yhdistää työaikaa, vapaita tai vapaaksi muutettuja etuuksia. Se mahdollistaa työn ja vapaan yhteensovittamisen ja lisää joustoa työpaikalla.

Työkalu joustavampaan työelämään

Työaikapankki on järjestely, joka mahdollistaa työntekijöiden ja työnantajan välisen jouston. Sen avulla työnantaja voi palkita työntekijää rahan tai muun aineellisen palkkion sijaan palkallisella vapaalla.

Esimerkiksi yritys, joka haluaa palkita työntekijäänsä “likaisesta työstä”, luottamustehtävästä tai jostain muusta ikäväksi koetusta tai normaalien tehtävien lisänä tehtävästä työtehtävästä, voi sopia palkkioksi rahan sijaan aikaa, joka tallennetaan työaikapankkiin ja josta työntekijä voi käyttää vapaitaan hänelle parhaiten sopivana aikana.

Työaikapankin tarkoitus on mahdollistaa erilaiset paikallisen sopimisen tavat, ja se onkin muun muassa liukumasaldoja käytännöllisempi työkalu moniin tilanteisiin.

Esimerkkejä työaikapankin käytöstä: pekkaspäivät, lomarahavapaat ja tunti tunnista -käytännöt

Mihin kaikkeen työaikapankkia sitten voi käyttää? Osa sen käyttötavoista on ollut käytössä joissain työehtosopimuksissa jo pitkään: yleisesti työaikalaissa ja monissa työehtosopimuksissa jo pitkään käytetyt pekkaspäivät eli pekkaset ovat eräänlainen työaikapankki. 

Myös esimerkiksi lomarahavapaiden seuranta ja käyttö on tietynlaista työaikapankin hyötykäyttöä – muutetaan rahanarvoinen etuus vapaiksi, joita sitten sovitusti käytetään.

Työaikapankkia voi käyttää myös tunti tunnista -periaatteella, jolloin esimerkiksi jokainen työajan ulkopuolella tehty työtunti talletetaan pankkiin myöhemmin käytettäväksi. Työehtosopimuksesta tai paikallisesta sopimisesta työntekijän ja työnantajan välillä riippuu, käytetäänkö tunteja kerrytettäessä kerrointa – esimerkiksi viikonlopputyön ylityökorvaus on usein korkeampi, joten viikonlopputyöstä voidaan “pankittaa” esimerkiksi kaksi tuntia yhtä tehtyä työtuntia kohden, jos näin on yhdessä kirjallisesti sovittu. 

TESiin vai työaikalakiin perustuva työaikapankki?

Työaikapankki voi perustua työehtosopimukseen eli TESiin, tai työaikalakiin. Jos käyttö perustuu työehtosopimukseen, täytyy siihen liittyvät määräykset ja ohjeet tarkistaa aina kyseisestä työehtosopimuksesta, ja siihen sovelletaan silloin ainoastaan näitä määräyksiä. 

Toinen vaihtoehto on työaikalakiin perustuva työaikapankki, jota koskevat työaikalain määräykset. Toimintamallit ovat keskenään vaihtoehtoisia, eli pankki ei voi perustua sekä TESiin että työaikalakiin. Tarkempaa tietoa löydät esimerkiksi työsuojelu.fi -sivustolta!

Millaisia korvauksia tai lisiä voi tallettaa pankkiin ja muuttaa vapaiksi?

Jos työaikapankki perustuu työehtosopimukseen, on pankkiin talletettavat tunnit ja korvausten määrät määritelty työehtosopimuksessa. Jos se taas perustuu työaikalakiin, sovitaan talletettavista suorituksista ja korvauksista työaikapankkisopimuksessa. 

Millaisia korvauksia ja lisiä pankkiin sitten voi tallettaa? Yleisimpiä vapaiksi muutettavia palkanosia ovat esimerkiksi

  • Yölisät ja / tai iltalisät
  • Viikonlopputyön lisät ja korvaukset
  • Arkipyhistä maksettavat lisät ja sunnuntailisät
  • Pitämättömät lomapäivät silloin, kun kyse ei ole säästövapaasta
  • Erilaiset lisä- ja ylityöt

Miten työaikapankki otetaan käyttöön?

Työaikapankin käyttöönotosta sovitaan työnantajan ja työntekijöiden välillä. Jos työpaikalla on luottamusmies, voi hän toimia työntekijöiden edustajana. Jos luottamusmiestä ei ole, voi työntekijöitä edustaa luottamusvaltuutettu tai muulla tavoin sovittu työntekijöiden edustaja. 

Käyttöönotosta sovitaan aina kirjallisesti. Sopimuksesta pitää selvitä ainakin: 

  • Se, mitä eriä työaikapankkiin voidaan siirtää
  • Millaiset ovat säästämisrajat
  • Mitä tapahtuu, jos työaikapankki lakkaa, ja miten sinne säästetyt erät korvataan
  • Miten säästetyt vapaat pidetään tai miten niistä sovitaan.

Jos esimerkiksi työnantaja edellyttää, että vapaat pidetään pääsääntöisesti kesälomakaudella tai muuna erityisen rauhallisena ajankohtana, sovitaan siitä työaikapankkisopimuksessa.

Miten ja milloin työaikapankkiin säästettyä vapaata voi käyttää?

Kertyneiden vapaiden käytöstä sovitaan työaikapankkisopimuksessa. Työntekijällä on oikeus käyttää säästettyä vapaata vuodessa kaksi viikkoa, tai jos vapaata on säästynyt yli kymmenen viikkoa, vähintään viidesosa. 

Jos työntekijä ei voi itse valita työaikapankkiin säästetyn vapaan ajankohtaa, on hänellä niin halutessaan oikeus saada korvaus vapaan sijaan rahana. 

Työaikapankkijärjestelmän käyttö edellyttää reaaliaikaista työajanseurantaa

Työaikapankki on siis hyvin yksinkertainen työkalu, mutta sen käyttö edellyttää sopimisen lisäksi reaaliaikaista, läpinäkyvää ja hyvin hoidettua työajanseurantaa. Näin kaikki osapuolet varmistavat, että sovitut korvaukset todella tallettuvat vapaiksi ja ovat työntekijän käytettävissä.

Monessa yrityksessä saatetaan nimittäin sopia asioita ikäänkuin ohimennen: “Jos teet vähän pidemmän päivän, voidaan sopia, että se kirjataan sinulle tuonne pankkitunneiksi ja voit käyttää ne sitten vaikka ensi viikon lopulla.” Hektisessä arjessa sovitut asiat saattavat kuitenkin unohtua.

Työajanseurantajärjestelmä antaa mahdollisuuden kirjausten tekemiselle helposti, aina työaikapankkiin saakka, sekä vapaiden käytöstä sopimiseen ja seurantaan.

Työaikapankki on osa joustavan työnantajan työkalupakkia. Siksi kirjausjärjestelmän, jolla työaikaa seurataan ja tunteja kirjataan, tulee olla myös joustava ja ajantasainen. Jos sovitaan, että työpäivän aikana kirjatut matkatunnit menevät pankkiin, täytyy niiden myös näkyä siellä, mielellään reaaliaikaisesti. 

Kannattaako työaikapankki? Kyllä, sillä se palkitsee sekä työnantajan että työntekijän

Työntekijät määrittävät yritysten tekemisen tason ja tuloksen, ja kilpailu oman alansa osaajista käy jatkuvasti kovemmaksi. Etätyön valtava kasvu ja joustavien työskentelytapojen ja -paikkojen käyttö on lisännyt myös tarvetta paikalliselle sopimiselle ja työaikapankkien käytölle. Kannattaakin muistaa, että mitä joustavampi työnantaja, sitä joustavampi työntekijä; ja luultavasti myös sitä paremmin tulosta tekevä yritys.

 

 

Visma Entry on helppo ja nopea työajanseuranta, joka vastaa modernin työelämän vaatimuksiin ja liikkuvan työn tarpeisiin. Tutustu Visma Entryn työaikapankkiin ja muihin ominaisuuksiin!

Tutustu Entryyn ja aktivoi maksuton koekäyttö! Kokeile Visma Entryä 14 päivää maksutta ilman sitoutumista ja koe työajanseurannan helppous!